Tervetuloa Hangan Hiihtojaoston sivuille!
Hangan harrasteliikuntajaosto toimii pääseuran Hankasalmen Hangan alaisuudessa.
Lisätty 3.2.2012 klo 8.40
i Sarjahiihdot peruttu
Tänän perjantaille Aseman koululle kaavaillut I sarjahiihdot perutaan pakkasen vuoksi. Kilpailut siirretään mahdollisesti myöhemmäksi ja tästä tiedotetaan myöhemmin.
Päivitetty 2.2.2012 klo 8.20
Hiihtokoulu peruttu tältä päivältä
Pakkanen paukkuu aamusta jo -25 asteen voimin eikä päiväksi ole juuri lauhempaa luvassa. Tältä päivältä perutaan hiihtokoulu ja vaarassa ovat myös huomiselle suunnitellut I sarjahiihdot Aseman koululla. Mikäli pakkanen on huomennakin illalla kovempi kuin -15 astetta, siirretään sarjahiihtojen aloitusta tuonnemmaksi.Lisätty 4.1.2012 klo 9.30
Hankasalmelta ei joukkuetta maakuntaviestiin
Loppiaisena Saarijärvellä järjestettävään maakuntaviestiin ei saada joukkuetta tänä vuonna Hankasalmelta. Nuorten osalta hiihtäminen on jäänyt vähäiseksi lumenputteen vuoksi ja etenkin perinteisen osuuksille ei löydetty hiihtäjiä. Maakuntaviestin järjestäminen varmistui vasta maanantai iltana ja viesti hiihdetään tykkilumen turvin. Maakuntaviestin nettisivut.
Lisätty 27.12.2011 klo 15.10
Aikuisten luisteluhiihtokoulu
Aikuisten luisteluhiihtokouluun on mahdollisuus osallistua ensi talvena tammi-, helmi- tai maaliskuussa. Hiihtokoulu pidetään samaan aikaan lasten hiihtokoulun kanssa, mutta omana ryhmänään. Luisteluhiihtokoulussa käydään läpi kaikki vapaan hiihtotekniikat. Aikuisten hiiihtokoulukerrat ovat to 12.1. Hankamäen pururata, to 9.2. Hankamäen pururata ja to 8.3. Häkärinteet klo 18. Osallistumismaksu 10 €. Ilmoittautumiset viimeistään edellisenä päivänä Katille puh. 050 590 3112.
Lisätty 27.12.2011 klo 15.00
Hiihtokoulu jatkuu to 12.1.
Jatkamme hiihtokoulua kahden viikon päästä toivottavasti lumisissa merkeissä Hankamäen pururadalla klo 18. Tyyli vapaa.
Lisätty 7.12.2011 klo 10.20
Hiihtokoulu huomiselta PERUTTU
Vuoden viimeiseksi hiihtokoulukerraksi suunnitellut harjoitushiihtokilpailut Aseman koululla (to 8.12.) perutaan. Tavataan hiihtokoulun parissa taas tammikuussa. Iloista joulua!
Lisätty 12.10.2011 klo 13.40
Hiihtotunneli -päivä Leppävirralla la 29.10.2011
Hiihtokoulun syksyn 2011 ohjelmassa on lokakuun
viimeisellä viikolla hiihtoa.
Torstaina 27.10. ei hiihtokoulua ole, mutta sen sijaan lauantaina
lähdemme Leppäviralle Hotelli Vesileppiksen
hiihtoareenalle. Menemme
kimppakyydeillä, joten toivottavaa olisi, että
myös jokunen lasten vanhemmista
pääsisi kuskiksi. Hiihtojaosto maksaa
kilometrikorvausta kuskeille, mikäli autossa on
mukana vähintään kaksi hiihtokoululaista.
Hiihtojaosto maksaa hiihtokoululaisten ja
ohjaajien liput hiihtoareenalle. Mikäli joku haluaa samalla
reissulla myös kylpylään,
sekin on mahdollista omalla kustannuksella (lapsilta 3 €
yhdessä hiihtolipun kanssa
ostettaessa) ja sovittavissa autokunnittain. Hiihtoaika areenalla on 2
tuntia.
Hankasalmi-Leppävirta matka on n. 95 km.
Ilmoittautumiset Jannelle (p. 040 757 9350) tai Katille (p. 050 590
3112) viimeistään ma
24.10. mennessä.
Lisätty 20.9.2011 klo 13.40
Kiitokset Teille lavatalkoolaiset!
Suuret kiitokset kaikille jaoston kolmella vuorolla lavatalkoissa mukana olleille! Helteinen kesä saatiin kunnialla läpi ja syksyn tullen aloitetaan taas hiihtokoulun suunnittelu. Palaveri pidetään to 23.9., jonka jälkeen nettiin tulee lisää infoa asiasta.
Hiihtojaoston nettisivut on perustettu keväällä 2009. Kaikissa hiihtojaoston nettisivuihin liittyvässä asiassa voi ottaa rohkeasti yhteyttä suoraan hiihtojaoston sivujen webmasteriin Katiin.