Hangan urheilijat keräsivät varsin pienellä kuuden urheilijan osallistujamäärälläkin muhkean mitalisaaliin Saarijärvellä 8.-9.8. kisatuista 9-15 -vuotiaiden piirinmestaruuskisoista. Ohessa menivät uusiksi myös monet henkilökohtaiset ennätykset. Hankalaisittain kovimman paukun täräytti T15-sarjan keihäässä Roosa Ylönen, joka paransi kisassa ennätystään kahdesti. Kolmannella kierroksella heitto osui todella kohdalleen ja tuloksena oli hulppea kuuden metrin ennätysparannus! Roosan voittotulos 48,27 nosti hänet kuluvan […]
Tekijä: Antti
Hangan yleisurheilijoita oli mukana Laukaan avoimissa pitäjänmestaruuskilpailuissa 6.8.2014. Kisat käytiin loistavassa kesäisessä säässä ja monet tekivät jälleen henkilökohtaisia ennätyksiään tai kauden parhaitaan. Heini Ikonen juoksi kauden ensimmäisen 2000 metrin ratakisansa saavuttaen T15 -sarjan Suomen tilaston nelossijaan oikeuttavan tuloksen. Seitsemän minuutin haamuraja jäi vielä puolen sekunnin päähän. Heini juoksi alkuillasta ennätyksensä myös 100 metrillä. T11 sarjan korkeudessa […]
Vattenfall-seuracupin Keski-Suomen toinen piiriosakilpailu käytiin Pihtiputaan urheilukentällä tiistaina 29.7. Hangan joukkue oli saatu koolle lähes täysimääräisenä, sillä ainoastaan P15-sarjan aitajuoksusta puuttui edustaja. Yhteensä neljäkymmentä nuorta hankasalmelaista näytti keskisuomalaiselle urheiluväelle joukkuehengen mallia. Hankalaiset venyivät kisoissa hienoihin suorituksiin joukkueensa eteen ja monet tekivät myös omia henkilökohtaisia ennätyksiään. Kahden osakilpailun yhteispistemääräksi Hanka kokosi 19 900 pistettä, jolla voidaan elätellä toiveita […]
Hangan Heini Ikonen juoksi hopealle sivumatkallaan 400 metrillä N17-sarjan aluemestaruuskisoissa Lappajärvellä lauantaina 26.7. Yli 30 asteen helteessä juostussa kisassa Heinin aika oli 61,16. Aiemmin saman viikon tiistaina Valkeakoskella syntyneestä Heinin ennätyksestä aika jäi niukat 0,07 sekuntia. Lappajärvellä käytiin erittäin kovatasoinen N17-sarjan keihäskisa, jossa oli mukana viisi heittäjää sarjan seitsemästä kärkinimestä. Tiistaina Valkeakoskella Nuorten Eliittikisojen […]
Hangan Heli Pynnönen voitti N17-sarjan keihäänheiton Nuorten Eliittikisoissa Valkeakoskella tiistaina 22.7. Helin voittotulos oli mainio 44,94. Heli heitti kilpailussa neljästi yli 40 metriä. Paras tulos syntyi toisella heittokierroksella. Samoissa Valkeakosken kisoissa Heini Ikonen juoksi sivumatkallaan 400 metrillä ennätyksensä 61,09 ja sijoittui seitsemänneksi N17-sarjan kisassa. Heinin omassa T15-sarjassa tulos on kauden kolmanneksi paras Suomessa. Tulokset Nuorten Eliittikisat […]
