Sunnuntaina 14.9. Hankasalmella herättiin aikaisin ja autot suunnattiin Karjalaa kohti, kun Hangan pesäpallojoukkue lähti taistelemaan kuntopesiksen Itä-Suomen alueen lopputurnaukseen Viinijärvelle. Ensimmäinen ottelu alkoi jo kymmeneltä aamulla ja vastaan asettui kotijoukkue Viinijärven Urheilijat, joka oli voittanut Karjalan kuntopesiksen lohkon näytöstyyliin. Hangan pelaajat olivat olleet hereillä jo ennen auringon nousua ja se näkyi ottelun alussa. Viinijärvi oli ehkä vielä vähän uninen ja Hanka aloitti ottelun todella hyvällä ulkopelillä, eikä antanut ennakkosuosikki Viinijärvelle helppoja juoksuja. Omasisäpeli toimi ottelussa vaihtelevasti ja tuotti ensimmäisessä vuorossa kaksi juoksua. Toisessa vuorossa Hangan sisäpeli yski ja Viinijärvi teki nopeasti tarvittavat palot. Näin ollen ottelu päättyi Viinijärven voittoon 3-2, eikä heidän toista sisävuoroa tarvinnut pelata. Viinijärven joukkue koostui vasten harrastepesiksen sääntöjä lähinnä entisistä miesten Suomisarja ja naisten Superpesis pelaajista, joten Hanka taisteli hienosti heitä vastaan. Pelin jälkeen suurin kysymys olikin, miksi Viinijärven annettiin pelata sellaisella kokoonpanolla? Toinen ottelu oli heti perään tuttua Saarijärven Pullistusta vastaan. Liekö Hangan pelaajien ajatukset jääneet vielä aiempaan otteluun ja vastustajan pelaajien pelilupiin, kun Saarijärvi meni ottelussa menojaan. Kaikki kunnia vastustajalle, joka löi todella hyvin ja ulkopeli oli tiivistä. Hanka ei onnistunut omassa sisäpelissään ja yhdellä juoksulla on haastava voittaa ottelua. Ottelu päättyi lopulta Saarijärven voittoon 11-1. Näin ollen mitalipelit jäivät vielä tällä kertaa Hangalta väliin ja edessä oli kotimatka. Viinijärvi voitti odotetusti ylivoimaisesti lopputurnauksen ja Saarijärvi otti hienosti pronssit Keski-Suomeen, joten huonoille ei Hanka todellakaan hävinnyt. Onnittelut vielä Saarijärvelle pronssista. Hanka pesiksen kausi päättyi Viinijärvelle. Kausi oli kokonaisuutena varsin onnistunut ja kehitystä tapahtui todella paljon. Tästä on hyvä lähteä kohti ensi kautta, jonne jäi vielä sopivasti nälkää. Kiitos kaikille pesiskaudesta 2025. ... Näe enemmänNäe vähemmän
Vahvasti alkanut HaKoPon kausi kutosessa päättyi alavireisesti, kun MJK tuotti Hankasalmelaisille kolmannen peräkkäisen tappion maalein 5-1.Ensimmäisellä puoliajalla HaKoPo oli kohtalaisesti pelissä mukana, vaikka isäntäjoukkue aiheuttikin enemmän uhkaa hyökkäyspäähän onnistuen myös kertaalleen maalinteossa. Näin ollen tauolle mentiin numeroissa 1-0. Toisen puoliskon alussa vastustaja iski kahdesti lyhyen ajan sisään kasvattaen johtonsa kolmeen maaliin, mutta pian tämän jälkeen Aatu Kojola herätteli vielä HaKoPon toiveita kaventamalla eron kahteen. Muutamista vaarallisista tilanteista huolimatta enempää maaleja ei saatu aikaan, vaan kovana kotijoukkueena tunnettu MJK kaunisteli vielä loppulukemiksi 5-1. Ensimmäisestä kolmesta ottelustaan täydet yhdeksän pistettä kerännyt HaKoPo valahti lopulta sarjassa sijalle 12 alavireisesti sujuneen loppukauden myötä. Talvikaudella joukkue osallistuu viime vuoden tapaan futsal-neloseen. ... Näe enemmänNäe vähemmän
Hyvästä taistelusta ja maalipaikoista huolimatta HaKoPo taipui kauden viimeisessä kotiottelussaan FCV/Reds II:lle maalein 0-4.Ottelun alku oli kotijoukkueen kannalta painajaismainen, kun Reds onnistui maalinteossa kahdesti ensimmäiseen viiden minuutin aikana. HaKoPo kuitenkin piristyi takaiskujen jälkeen, ja avausjakso eteni melko tasaisissa merkeissä kohti loppuaan. Harmittavasti maaliverkko heilui kuitenkin vain kotijoukkueen päädyssä vielä kertaalleen, kun Timo Hirvonen pääsi karkuun HaKoPon puolustukselta vieden illan toisella osumallaan vaajakoskelaiset 0-3 taukojohtoon.Myös toisen jakson alussa vierasjoukkue näytti valmiimmalta ja kasvatti johtonsa neljään maaliin 50. peliminuutilla. HaKoPo ei tästäkään lannistunut vaan haki vimmatusti kavennusosumia aina viimeisille minuuteille saakka. Redsin maalilla erinomaisen ottelun pelannut Juho Yläjärvi ei ollut kuitenkaan ohitettavissa, joten loppulukemat kirjattiin ehkä hieman pelitapahtumia selkeämmin 0-4 vieraille. Muutaman ottelun tauon jälkeen maalille palannut Johannes Merikanto näki tappiosta huolimatta myös hyviä asioita pelissä:– Olisi ollut saumoja voittoon tai vähintään tasapeliin, mutta ei ihan napsunut viimeiset ratkaisut. Heti alussa tuli tuulettimet täyteen sitä erästä, minkä jälkeen saatiin vähän pakkaa kasaan. Reds tuntui kuitenkin olevan jatkuvasti jalan mitan edellä eikä saatu ihan omaan haltuun peliä. Paljon oli potentiaalisia paikkoja, joista kuitenkin pystyjuoksut ja viimeistelyt jäivät monesti hieman vajaiksi. Lopussa katsottiin vielä kellosta, että olisi hyvä paikka nousta vastustajan maalille ja sainkin pään väliin, mutta ei tullut avausmaalia tällä kertaa. Kova sprintti oli kyllä takaisin päin sen jälkeen, Merikanto naurahti.– Muholaan lähdetään toiveikkain ajatuksin, vaikka onkin vaikea paikka pelata ja vaikea kotijoukkue on vastassa siellä. Lähdetään nauttimaan viimeisestä pelistä, ja vietetään sen jälkeen hauskaa kauden päättäjäisissä ennen kuin aletaan keskittyä futsaliin, Merikanto tunnelmoi viitaten kauden päättävään vierasotteluun ensi perjantaina.Tässä vaiheessa on aika jakaa kiitokset koko kaudesta kotiyleisölle sekä kaikille ottelutapahtumien järjestelyissä mukana olleille!👏⚽️ ... Näe enemmänNäe vähemmän
Hankasalmen Hanka on vuonna 1929 perustettu hankasalmelainen urheiluseura, jossa liikuntaan monipuolisesti ja järjestetään kaikille avointa futsal-, hiihto-, jalkapallo-, jumppa-, pesäpallo- ja salibandytoimintaa.
Ilmoittaudu mukaan tästä: edge.flomembers.com/hankasalmen-hanka/events/register/f0935e4cd5920aa6c7c996a5ee53a70f ... Näe enemmänNäe vähemmän
Etsitään jumpan ohjaajaa pikaisesti Hangan tiistai-iltaan monnarille (naisten ja miesten treenit) !!! ... Näe enemmänNäe vähemmän
Sunnuntaina 14.9. Hankasalmella herättiin aikaisin ja autot suunnattiin Karjalaa kohti, kun Hangan pesäpallojoukkue lähti taistelemaan kuntopesiksen Itä-Suomen alueen lopputurnaukseen Viinijärvelle. Ensimmäinen ottelu alkoi jo kymmeneltä aamulla ja vastaan asettui kotijoukkue Viinijärven Urheilijat, joka oli voittanut Karjalan kuntopesiksen lohkon näytöstyyliin. Hangan pelaajat olivat olleet hereillä jo ennen auringon nousua ja se näkyi ottelun alussa. Viinijärvi oli ehkä vielä vähän uninen ja Hanka aloitti ottelun todella hyvällä ulkopelillä, eikä antanut ennakkosuosikki Viinijärvelle helppoja juoksuja. Omasisäpeli toimi ottelussa vaihtelevasti ja tuotti ensimmäisessä vuorossa kaksi juoksua. Toisessa vuorossa Hangan sisäpeli yski ja Viinijärvi teki nopeasti tarvittavat palot. Näin ollen ottelu päättyi Viinijärven voittoon 3-2, eikä heidän toista sisävuoroa tarvinnut pelata. Viinijärven joukkue koostui vasten harrastepesiksen sääntöjä lähinnä entisistä miesten Suomisarja ja naisten Superpesis pelaajista, joten Hanka taisteli hienosti heitä vastaan. Pelin jälkeen suurin kysymys olikin, miksi Viinijärven annettiin pelata sellaisella kokoonpanolla? Toinen ottelu oli heti perään tuttua Saarijärven Pullistusta vastaan. Liekö Hangan pelaajien ajatukset jääneet vielä aiempaan otteluun ja vastustajan pelaajien pelilupiin, kun Saarijärvi meni ottelussa menojaan. Kaikki kunnia vastustajalle, joka löi todella hyvin ja ulkopeli oli tiivistä. Hanka ei onnistunut omassa sisäpelissään ja yhdellä juoksulla on haastava voittaa ottelua. Ottelu päättyi lopulta Saarijärven voittoon 11-1. Näin ollen mitalipelit jäivät vielä tällä kertaa Hangalta väliin ja edessä oli kotimatka. Viinijärvi voitti odotetusti ylivoimaisesti lopputurnauksen ja Saarijärvi otti hienosti pronssit Keski-Suomeen, joten huonoille ei Hanka todellakaan hävinnyt. Onnittelut vielä Saarijärvelle pronssista. Hanka pesiksen kausi päättyi Viinijärvelle. Kausi oli kokonaisuutena varsin onnistunut ja kehitystä tapahtui todella paljon. Tästä on hyvä lähteä kohti ensi kautta, jonne jäi vielä sopivasti nälkää. Kiitos kaikille pesiskaudesta 2025. ... Näe enemmänNäe vähemmän
Vahvasti alkanut HaKoPon kausi kutosessa päättyi alavireisesti, kun MJK tuotti Hankasalmelaisille kolmannen peräkkäisen tappion maalein 5-1.Ensimmäisellä puoliajalla HaKoPo oli kohtalaisesti pelissä mukana, vaikka isäntäjoukkue aiheuttikin enemmän uhkaa hyökkäyspäähän onnistuen myös kertaalleen maalinteossa. Näin ollen tauolle mentiin numeroissa 1-0. Toisen puoliskon alussa vastustaja iski kahdesti lyhyen ajan sisään kasvattaen johtonsa kolmeen maaliin, mutta pian tämän jälkeen Aatu Kojola herätteli vielä HaKoPon toiveita kaventamalla eron kahteen. Muutamista vaarallisista tilanteista huolimatta enempää maaleja ei saatu aikaan, vaan kovana kotijoukkueena tunnettu MJK kaunisteli vielä loppulukemiksi 5-1. Ensimmäisestä kolmesta ottelustaan täydet yhdeksän pistettä kerännyt HaKoPo valahti lopulta sarjassa sijalle 12 alavireisesti sujuneen loppukauden myötä. Talvikaudella joukkue osallistuu viime vuoden tapaan futsal-neloseen. ... Näe enemmänNäe vähemmän
Perjantaina kamppaillaan 11. sijasta MJK:n kanssa!🔥⚽️ ... Näe enemmänNäe vähemmän