

Salibandyn Sisä-Suomen aluesarjan haastajalohkossa pelaavilla Hangan D1-pojilla oli ohjelmassa lauantaina 21.11. kauden ensimmäinen vieraspelimatka. Ylöjärven liikuntakeskuksessa Hanka kohtasi ensin aamupäivällä tamperelaisen Classicin. Toisessa pelissä iltapäivällä vastaan asettui Kyröskosken Ponsi.
Classicia vastaan hankalaisia ehkä painoi ennen aamuseitsemää aloitettu matkanteko. Valmius ei tuntunut oikein missään suhteessa olevan ihan kohdallaan, vaan peli oli hermostunutta ja vastustaja pääsi määräämään pelin tahdin ensimmäisessä ja vielä toisessakin erässä. Myös jäähypenkki oli turhan ahkerassa käytössä. Huolimatta siitä, että Hanka alkoi päästä pelirytmiin mukaan kolmannessa erässä, ottelu päättyi tamperelaisten selvään voittoon lukemin 5-2.
Parin tunnin tauon jälkeen toiseen peliin asteli sisuuntunut Hanka. Huolimatta siitä, että Kyröskoski johti 2-0 ja 3-1, hankalaisten keskittyminen säilyi itse pelissä ja tämä alkoi tuottaa tulosta. Kolmannesta erästä muodostui todellinen jännitysnäytelmä. Hanka siirtyi jo 4-3 -johtoon, mutta pian oltiin jälleen tappioasemassa 4-5. Pelin ja koko päivän aiemmat vaiheet huomioiden jo tasapelikin olisi maistunut, mutta hankalaisten voitontahto oli tällä kertaa niin kova, että vain hiukan ennen loppuvihellystä Mikko Perilä tinttasi taululle lukemat 6-5 Hangalle. Viimeiset sekunnit olivat tämän jälkeen muodollisuus, jonka Hanka hoiti tyylikkäästi pitäen pelin kaukana omalta maalinedustalta.
Kun yhdeksän joukkueen kaksinkertaista sarjaa on pelattu neljä kierrosta, tilanne on todella tasainen. Sarjan kärjessä on kolme joukkuetta kuudella pisteellä. Tämän jälkeen tulee kaksi viiden pisteen joukkuetta, joista toinen on Hanka. Neljästä pelistä Hangalla on koossa nyt kaksi voittoa, yksi tasapeli sekä yksi tappio. Seuraavat ottelut pelataan Mäntän turnauksessa 20. päivänä joulukuuta. Silloin Hanka kohtaa kaksi janakkalalaista joukkuetta, SCU:n ja Steelers BS:n. Varsinkin jälkimmäinen näistä on ollut alkukauden peleissään vakuuttava, sillä se on mättänyt neljässä ottelussa jo 37 maalia ja päästänyt ainoastaan 13. Sarjan tasaisuudesta kuitenkin kertoo, että Hankasalmen sarja-avauksessa Hangalle hävinnyt Happee onnistui Ylöjärvellä viemään Steelersiltä täyden pistepotin lukemin 4-3.