Perinteinen kuntaottelu kotikentällä päätti Hankasalmen Hangan yleisurheilukauden 2016. Hankasalmen, Kangasniemen ja Laukaan yleisurheilijoiden keskinäisellä joukkuekilpailulla on komeat, jo peräti 80-vuotiset perinteet. Alun perin aikuisten urheilijoiden seuraotteluna alkunsa saanut kilpailu muuttui myöhemmin kuntien väliseksi lasten ja nuorten kisaksi. Kisa järjestetään vuorovuosin kaikilla kolmella paikkakunnalla.
Hankasalmen Aseman kentällä järjestettiin juhlavuoden ottelu torstaina 8.9.2016. Voittajaksi selvisi toisena vuonna peräkkäin Kangasniemi yhteispistemäärällä 169. Loppua kohti hienosti kirinyt Hankasalmi sijoittui toiseksi pistein 158,5. Tällä kertää varsin pienellä joukkueella mukana ollut Laukaa keräsi pisteitä 74,5.
Ottelun parhaaksi tyttöurheilijaksi valittiin 13-vuotias Niina Hepo-oja (100m 13,1 ja pituus 453) ja poikaurheilijaksi 10-vuotias Juuso Tiihonen (60m 9,2 ja pituus 401), jotka kilpailivat ikäistään vanhempien sarjoissa ja saavuttivat kirkkaasti oman ikäluokkansa A-luokan tulokset. Molemmat parhaina palkitut edustivat Kangasniemen voittajajoukkuetta.