Nuorisoyleisurheilun kansallinen kilpailukausi huipentuu kahden ikäluokan suomenmestaruuskilpailuihin 19.–21.8. Sekä Hämeessä että Kainuussa saadaan jännittää myös hankasalmelaismenestystä.
Hämeenlinnassa 14–15 -vuotiaiden SM-kilpailuissa Hangan Mikko Perilä osallistuu P14-sarjan keihäänheittoon, joka kilpaillaan lauantaina 20.8. Perilä on sarjansa tiukassa kausitilastossa viidentenä ennätyksellään 49,00. P14-sarjan keihään SM-mitaleista on odotettavissa useiden heittäjien kova taistelu, jossa Perilä tulee olemaan vahvasti mukana.
Kajaanissa järjestettävissä 16–17 -vuotiaiden SM-kisoissa Sanna Kekki juoksee N16-sarjan 400 metrin alkuerissä perjantaina iltapäivällä 19.8. Ilmoittautuneiden joukossa Kekin elokuun alussa juoksema ennätys 62,73 on kymmenenneksi paras. Perjantai-illan lopuksi juostavaan ratakierroksen finaaliin selviää kahdeksan alkuerien nopeinta juoksijaa. Finaalipaikkakaan ei ole Kekille mahdoton tavoite, mutta se vaatii kuntohuipun osumista kohdalleen kauden selvästi parhaan juoksun muodossa. Edistyminen viime kaudesta on kuitenkin jo tähän mennessä ollut hienoa.
Roosa Ylönen kilvoittelee N17-sarjan keihään kärkisijoista sunnuntaina 21.8. Ennen kauden huipennusta hän on omassa ikäluokassaan kausitilaston seitsemäntenä 17-vuotiaiden virallisella 500 gramman kilpailuvälineellä tuloksellaan 43,55. Kuitenkin Ylösen todellisesta tämän hetken kunnosta kertonee paremmin se, että hän heitti Äänekoskella 11.8. naisten 600 gramman keihästä lähes yhtä pitkälle. Tulos 42,02 on Ylösen oman ikäluokan neljänneksi paras heitto kuluvana kesänä aikuisten naisten välineellä ja se ylittää 22-vuotiaidenkin A-luokan tuloksen yli neljällä metrillä. Loukkaantumisen vuoksi väliin jääneen viime kesäkauden jälkeen Roosa Ylönen on kärsivällisellä työllä tehnyt vahvan paluun.
Kajaanin SM-kisoissa on mukana myös hankasalmelainen Heini Ikonen, joka edustaa Jyväskylän Kenttäurheilijoita. N17-sarjan 800 metrin perjantaina juostaviin alkueriin Ikonen lähtee tilastoykkösenä Joensuun Eliittikisoissa 30.7. juoksemallaan ajalla 2.14,41. N17 800 metrin finaali juostaan lauantaina. Sunnuntaina on vuorossa 1500 m, jossa Heini Ikosella on ennakkoon kuudenneksi kovin tilastoaika. Ikonen on ikäluokkansa hallitseva Suomen mestari molemmilla matkoilla.
Kahden paikkakunnan SM-kisoja voi seurata perjantaista sunnuntaihin 19.-21.8. Hämeenlinnan Tarmon ja Kajaanin Kipinän nettisvuilta löytyvien LIVE-tulospalvelulinkkien kautta.