Vuodenvaihteessa T15-sarjaan siirtynyt Hangan juoksija Heini Ikonen avasi ratakautensa Kuopion hallitonneissa 16.1. taittamalla 1000 metrin kisan aikaan 3.11,82. Tulos jää muutaman kymmenyksen päähän Heinin viimetalvisesta halliennätyksestä. Avaus oli hyvä huomioiden sen, että tammikuun alku meni pientä jalkavaivaa parannellen korvaavan harjoittelun parissa, eikä kisaan valmistavia juoksutreenejä ollut alla. Seuraavassa viikonvaihteessa Jyväskylässä teemana oli testata nopeutta. 60 metriä sujui viime talvista halliennätystä sivuten ajassa 8.74 ja 300m tiukalta sisäradalta aikaan 45,09.
Kuopiossa 1.2. Pohjois-Savon avoimissa hallimestaruuskisoissa Heini kävi pokkaamassa N17-sarjan 300 metriltä pronssimitalin kymmenen osallistujan joukossa. Aika 44,94 jäi viime kesän ulkorataennätyksestä vastaavalla matkalla vajaan sekunnin.
(Päivitys 26.2.) Heinin hallikausi keskeytyi sairastumisen vuoksi ennen yhtään starttia päämatkalla eli 800 metrin juoksussa. Hallikauden päätähtäimessä ollut Tampere Junior Indoor Games jää Heiniltä tänä vuonna väliin. Lähiviikkojen tavoitteena on tervehtyminen ja harjoitteluun palaaminen voinnin mukaan. Katse on käännetty tulevaa kesää kohti.