Kategoriat
Yleinen Yleisurheilu

Maastojuoksukausi huipentui nousujohteisesti

Kevään 2013 maastojuoksukausi huipentui Koululiikuntaliiton (KLL) maastojuoksumestaruuskisoihin Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä torstaina 23.5. Upea nurmialustainen rata oli merkattu kauniisti kumpuilevalle golfkentälle. Kuuhankaveden koulua edustamaan oli ilmoitettu neljä juoksijaa, joista Sami Suuronen valitettavasti joutui jäämään viime tipassa pois. Starttaamaan päässeet selvisivät kisastaan hienosti. Onni Ikonen sijoittui P11 -sarjassa 45 juoksijan joukossa sijalle 36. Puolentoista kilometrin matkalla eroa voittajaan tuli noin minuutti.  T14-sarjassa Hankasalmea edustivat viimevuotiset Vierumäen kävijät Ella Aitto-oja ja Heini Ikonen. Kevätkuukausien sairasteluputken jälkeen  kuntoutuva Heini taisteli jännittävässä kolmen kilometrin kisassa viime vuotiseen tapaan 3. sijalle jääden voittajasta 13 ja hopeatilasta 4 sekuntia. Myös Ella juoksi nousujohteisen kisan päätyen porukan keskiryhmässä mainioon loppusijoitukseen 16.

Muissa kevään maastokisoissa Hankasalmen ulkopuolella Hangan Elias Merikanto sijoittui kuudenneksi sarjassa P9, Johannes Merikanto viidenneksi sarjassa P10 ja Onni Ikonen niinikään viidenneksi sarjassa P11 Keski-Suomen piirimestaruuskisoissa Suolahdessa to 16.5. Vantaan SM-maastoissa 11.5. Heini Ikonen oli pitkien sairastelujen jälkeen ensimmäisiä kertoja vauhdikkaammin jalkeilla ja saavutti kuntoutumista ajatellen  jo luottamusta lisäävän 10. sijan. Pari viikkoa myöhemmin Vierumäellä tulikin sitten jo selvä harppaus kohti ratakauden kiihtyvää vauhtia.

KLL5KLL1KLL2KLL6KLL4KLL3