Kategoriat
Salibandy Yleinen

Hangan salibandypojille kaksi voittoa ja täysi pistepotti Ylöjärveltä

Tampereen Classicin maalinedustalla oli usein ruuhkaa, kun Hanka painoi pelin hyökkäyspäähän.
Tampereen Classicin maalinedustalla oli usein ruuhkaa, kun Hanka painoi pelin hyökkäyspäähän.

Sisä-Suomen aluesarjan haastajalohkossa pelaavat Hangan D1-salibandynuoret hakivat kaksi hienoa voittoa Ylöjärveltä lauantaina 16.1. Ottelut osoittivat, että Hangan joukkuepelaaminen ja asenne olivat ottaneet syyskauteen nähden isoja edistysaskeleita.

Päivän ensimmäisessä pelissä Kyröskosken Ponsi kaatui murskalukemin 10-1. Peli ratkesi varsinaisesti toisessa erässä, jossa reilun viiden minuutin sisällä Hanka latoi viisi maalia vastustajan verkkoon. Selkeän voiton ja hallitun joukkuepelaamisen ohella erityisen hienoa ottelussa oli se, että peräti kuusi Hangan pelaajaa onnistui maalinteossa. Palloa maltettiin läpi ottelun liikuttaa pelaajalta toiselle ja tämä loi runsaasti maalipaikkoja, jotka myös osattiin hyödyntää taidokkaasti.

Toisessa ottelussa Hankaa vastaan asettui tamperelainen Classic, joka edellisessä kohtaamisessa marraskuussa oli voittanut Hangan lukemin 5-2. Tälläkin kertaa ottelun alku herätti pahoja aavistuksia, sillä vauhdilla ja vahvalla prässillä peliin tullut Classic johti reilun viiden minuutin jälkeen jo 2-0. Hanka ei tästä kuitenkaan häkeltynyt, vaan kahdessa minuutissa peli oli taas tasan ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Hangan 3-2 johdossa.

Siinä missä päivän ensimmäinen peli oli Hangalta kolmen kentällisen hallittua joukkuepelaamista, selvästi nopeatempoisemmassa Classic-pelissä muutamat tehonyrkit nousivat korostuneesti ratkaisijan rooleihin. Tuloksellisesti hurjinta jälkeä teki puolustajan tontilta rajusti kahteen suuntaan raatanut Mikko Perilä, jonka nimiin merkittiin peräti viisi maalia. Totutun sähäkästi ja tuloksekkaasti laajalla säteellä taituroi ja uurasti myös Vilho Leskelä. Tärkeitä voiton takeita olivat myös esimerkiksi Mikko Honkosen kaksi tahtomaalia lähietäisyydeltä sekä Joel Variksen etenemisvoima hyökkäysten ylöstuonnissa.

Vaikka kaikki Hangan kolme kentällistä eivät toisin kuin KyPoa vastaan aivan parhaimmalla itseluottamuksella ja onnistumisprosentilla päivän toisessa pelissä esiintyneetkään, joukkueen kokonaisuus oli tälläkin kertaa riittävän hyvä pelin voittamiseksi eikä mikään osa-alue pettänyt pelillisesti. Toisen erän kahdeksannella minuutilla syntyneen 4-3 -johtomaalin jälkeen Hanka ei Classicia enää päästänyt edes rinnalle, vaan lasketteli vakuuttavaan 9-5 voittoon.

Kun sarjasta on nyt pelattu puolet eli joukkueilla on takana kahdeksan ottelua, Hanka komeilee yhdeksän joukkueen lohkonsa  sarjataulukossa peräti toisena yhdellätoista sarjapisteellä. Edellä on ainoastaan kolme pistettä enemmän kerännyt Mäntän Urheilijat, jonka Hanka kohtaa omassa kotiturnauksessaan tammikuun viimeisenä päivänä Hankasalmen Monnarilla. Toivottavasti mahdollisimman moni hankasalmelainen löytäisi tiensä silloin kannustusjoukkoihin paikan päälle. Hankasalmella kuun lopulla pelattaessa aletaan jo olla siinä vaiheessa kautta, jolloin mahdollisuuksia kevään jatkopeleihin jaetaan.

Lohkon kärkiottelun alkamisaika sunnuntaina 31.1. on klo 18. Sitä ennen isäntäjoukkue Hanka kohtaa päivän aluksi Jyväskylän Happeen klo 10 alkavassa ottelussa. Koko päivän kestävässä turnauksessa pelit ovat tasatunnein. Monnarille on vapaa pääsy katsomaan pelejä ja kahvio palvelee yleisöä koko päivän ajan.

Sarjatilanne

Classic-pelin loppusekunnit ja Hangan voitontanssi: trim.B0710901-9F53-43D9-8B2E-3EC54C8CAD40