Hangan keihäänheittäjien hienon kesäkauden avauksen jatkeeksi myös juoksuradalla on päästy vauhdikkaasti kauden alkuun. Lahdessa kesäkuun toisena viikonloppuna kilpaillussa Suomen suurimmassa nuorisoyleisurheilutapahtumassa, Youth Athletics Gamesissa (YAG), Sanna Kekki taisteli upeasti pronssille N17 -sarjan 800 metrin juoksussa. Kesän ensimmäinen ”kasin” startti tuotti heti oman ennätyksen 2.28,85. Kisassa oli mukana kuusitoista osallistujaa kahdessa erässä ja Sanna onnistui voittamaan monta tilastojen perusteella kovemmalta näyttänyttä kanssakilpailijaa.
Juoksijan itsensä mukaan juoksu tuntui tasapainoiselta, eikä missään vaiheessa tullut pahaa hyytymistä. Kolmossija kisassa oli myös taktinen nappionnistuminen omat vauhtivaransa ja vahvuutensa tuntevalta urheilijalta. Suorituskyvyn herkistyminen parhaimmilleen hyvin sujuneen harjoituskauden kuormituksesta vaatii vielä muutaman kisastartin lisää. Kilpailukauden aloitus lupailee siis lisää hyviä hetkiä juoksuradoilla kesän edetessä.