Hangan yleisurheilujuniorit kisasivat Vattenfall-seuracupin toisessa piiriosakilpailussa Pihtiputaalla tiistaina 6.8. Jalkeille oli saatu lähes täysi joukkue, osallistujat puuttuivat ainoastaan kahdesta aitajuoksusta viime hetken loukkaantumisten takia. Lajivoittoihin Pihtiputaalla ylsivät Heli Pynnönen N17 kuulassa, Anni Immonen T15 kuulassa sekä Juho Moisio P13 keihäässä. A-luokan tuloksia tekivät lisäksi T15 sarjan kuulan toinen edustaja Roosa Ylönen sekä T15-sarjan 2000 metrillä Heini Ikonen.
Kesä- ja elokuun kahdesta piirikisasta Hanka keräsi yhteispisteet 19 516, jolla ollaan jälleen kerran tiukasti kiinni 15 parhaan seuran valtakunnallisessa finaalipaikassa. Muhkean pistepotin takana oli tasaisen hyvä suoritus kautta linjan sekä erityisesti 15–17 -sarjalaisten hyvä osallistuminen joukkueeseen. Finaalijoukkueet selviävät lopullisesti 21.8. mennessä. Tämänvuotinen 5 000-10 000 asukkaan kuntien Mega-sarjan finaali kisataan Alajärvellä lauantaina 31.8. Mahdollista finaalia ajatellen Hangalla on useita urheilijoita, jotka onnistuessaan kamppailevat isoista sijalukupisteistä ja jopa lajivoitoista
Hankalaisten henkilökohtaiset lajisuoritukset Pihtiputaalla:
M17 kolmiloikka
2. Antti Nieminen 11,57
M17 kuula
2. Juho Matilainen 12,52
N17 kolmiloikka
5. Johanna Lamberg 8,89
N17 kuula
1. Heli Pynnönen 10,79
P11 60m
6. Vilho Leskelä 9,36
15. Joel Varis 10,21
P11 1000m
5. Johannes Merikanto 3.51,57
P11 pituus
5. Jaakko Paasikannas 412
P11 kiekko
5. Aatu Sysmäläinen 16,62
7. Mikko Perilä 15,27
P13 60m
6. Tino Laitinen 8,90
10. Juho Immonen 9,83
P13 1000m
3. Onni Ikonen 3.54,46
P13 korkeus
5. Lassi Nieminen 120
P13 keihäs
1. Juho Moisio 41,81
P15 100m
4. Aleksi Hänninen 13,81
P15 seiväs
3. Akseli Hänninen 200
P15 kuula
3. Jaakko Pöyhönen 9,96
T11 60m
8. Sara Vuori 10,09
11. Roosa Hämäläinen 10,31
T11 1000m
6. Saaga Hytönen 4.05
T11 pituus
4. Tiia Vehviläinen 377
T11 kiekko
4. Aino Moisio 15,92
5. Anne Pynnönen 13,97
T13 60m
2. Sanna Kekki 9,17
T13 1000m
9. Sanni Tiainen 4.28,88
T13 korkeus
4. Roosa Kolari 110
T13 keihäs
4. Veera Jauhiainen 23,51
T15 100m
9. Katja Kekki 16,27
T15 2000m
4. Heini Ikonen 7.06,65
5. Camilla Karjalainen 8.39,19
T15 seiväs
7. Salla Hiltunen 190
T15 kuula
1. Anni Immonen 11,01
4. Roosa Ylönen 9,86