Kategoriat
Salibandy Yleinen

Hangan C1-pojat jatkaa SM-playoff karsintaan!!!

Hangan C1-pojat kävivät päättämässä länsi-rannikon ja sisä-suomen kilpasarjan pelit 3.3 Tampereen tenniskeskuksessa. Hanka oli jo varmistanut sarjan voiton edellisessä turnauksessa, mutta tähän turnaukseen lähdettiin hakemaan oman pelin kehittämistä tuleviin jatkopeleihin ja tietysti kunniakasta sarjan ykköstilaa kaunistelemaan.
 
Tällä kertaa vastaan asettui päivän ensimmäisessä pelissä O2-Jyväskylästä, jota vastaan Hangan pojat karkasi jo 3-0 johtoon, mutta perusvirheiden jälkeen (syöttelyn unohduttua) O2 tuli 3-2 tilanteeseen.
 
Toiseen erään valmennus korosti, että pärjäämme omilla vahvuuksillamme eli hyvällä syöttelyllä. Osittain tämä toteutuikin, mutta kolmanteen erään lähdettiin Hangan johtaessa 5-4.
 
Kolmanteen erään oltiin sitten valmennuksen tiukan puhuttelun jälkeen valmiita ja negatiiviset asiat käännettiin positiiviseksi ja maaleja alkoi syntyä. Hanka takoi taululle kohtalaisen ansiokkaat lukemat 11-4 voitolla. Otteluun oli löytänyt hyvän maalivireen Veikko Heinonen, joka painoi pallon vastustajan maaliin useamman kerran.
 
Päivän toisessa ottelussa vastaan asettui Lempäälän Kisa, jota vastaan ottelut ovat olleet hyvinkin tasaisia alussa, mutta Hanka on onnistunut tekemään eroa loppua kohden. Tällä kertaa ottelun alku oli jälleen Hangalle vaikeahkoa vaikka peliä johdettiin koko ottelun ajan, mutta kolmanteen erään lähdettäessä eroa oli ainoastaan maalin verran Hangalle 3-2. Kolmannen erän alkuun muutama hieno syöttelykuvio ja peli oli minuutti ennen loppua 6-2 Hangalle, mutta hieman jo voiton tunteessa juhlineet Hankalaiset unohtivat puolustuspelin ja peli tasoittui loppulukemiin 6-4.
 
Hanka keräsi 15 pelatusta ottelusta 12 voittoa, 2 tasuria ja yhden tappion, keräten 26 pistettä. Sarjassa toiseksi tuli O2-jkl, joka jäi MäntU:n kanssa 17 pisteeseen.
 
Hangan ottelut jatkuvat jo tulevana viikonloppuna (10.-11.3.2018) SM-playoff karsinnan ensimmäisessä vaiheessa, missä vastaan voi tulla arvonnan jälkeen Classic, Tampereelta tai TPS 2 joukkue Turusta. Neljäs karsintaan osallistuva joukkue on Karhut blue Porista. Ainoastaan voittajat jatkavat jatkopeleissä. Huomioitavaa on, että Classicin ja TPS:n edustusjoukkueet palavaat, niin miehissä kuin naisissa Salibandyliigaa ja Karhuissa 1-divisioonaa.
 
Karsintaturnausta on anottu Hankasalmelle ja jos se tänne saadaan, niin koko pitäjän salibandyfanit paikalle!!! Lisätietoa tulee!!!
 
http://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/c1-pojat-lrss-pc1-21-lrss-pc1-22-/3594